BIOGRAFIA
vuodesta 1993 tähän päivään
Kirjoittanut perustajajäsen Joni Kylätie 12.3.2000 – 7.2.2001
Bändi aloitti toimintansa Simon Maksniemessä keväällä 1993 kahden miehen voimin (Joni Kylätie - rummut ja Aki Knihtilä - kitara, ikää molemmilla 17v). Treenitilana toimi autotalli ja äänitykset hoidettiin halvalla radionauhurilla. Omaa musiikillista suuntaa ei tietysti alussa ollut, mutta kiintoisimpia vaikuttajabändejä olivat Carcass, Cannibal Corpse, Sepultura, Slayer ja Metallica. Rokkipuolen vaikuttajista mainittakoon Klamydia ja Ne Luumäet.
Omien biisien valmistus alkoi heti alussa, joskaan kyvyt eivät riittäneet punk-rock-rallatuksia kummoisempiin tekeleisiin. Metallican coverbiisien soittamista kävi yrittämässä ”vierailevana tähtenä” Kari Vakkala, huonoin tuloksin. Laulajaksi hommattiin naapurista Suomen huonoin kitaristi Timo Rajanen, ja niin valmistui mm. rokkihitti ”Vaikia soittaa”, josta yhtään äänitystä ei ole säilynyt.
Vuoden 1993 lopulla miehet tulivat järkiinsä ja lopettivat suomipunkin soittamisen. Blackmetallin valtakausi teki vasta tuloaan, mutta uusi musiikkityyli teki bändiin suuren vaikutuksen. Armoton blackmetalliriffien ja -lyriikoiden työstäminen alkoi, rummustoonkin saatiin hommattua tuplabassarit. Ensimmäisiä black-coveroinnin kohteita olivat Beherit ja Dark Throne. Treenikämppä vaihtui mummolan kasvihuoneeksi ja mikkiin rääkymistä kokeili Markus Pöntynen taustatukenaan Janne Alm. Parivaljakon bändissäolo typistyi asenteen/kiinnostuksen puutteen vuoksi kuitenkin yhteen treenikertaan (sekin humalassa). Mutta bändillä oli jo nimi: Black Mass!
Tässä vaiheessa aloin itse opetella lähes mahdottomalta tuntuvaa kitaran soittoa. Muutamien viikkojen rämpytyksen jälkeen kielisoitin alkoi kuitenkin tuntua järkeenkäyvältä. Silloisella miehityksellä kitaristiksi ryhtyminen tuntui turhalta, joten ostin bassokitaran Akin jatkaessa kuusikielisellä. Rumpalinhommat keskeytettyäni aloimme etsiä uutta kannuttajaa. Omasta kylästä löytyi vain yksi pätevä hevirumpali, Jape Niskala, jonka pätevyys osoittautui ylivoimaiseksi koetinkiveksi: Black Massin huono soittotaito ei miestä juuri kiinnostanut. Huomasimme törmänneemme ongelmaan.
Yksissä tuumin jatkoimme soittotaidokkuutemme kehittämistä Akin keskittyessä kitaraan, itse treenasin sekä rumpuja että bassoa. Huomasin pian olevani turhankin sorminäppärä bassotteluun, joten vaihdoin kielisoittimeni paskaan kitaraan siinä toivossa, että löytäisimme bändiimme taustamuusikot. Näin ei kuitenkaan käynyt, joten jatkoimme kiltisti riffien väsäämistä.Vuodet 1994-1995 olivat tuotteliaita. Biisejä syntyi kuin liukuhihnalta ja kotikutoisia demoja väsättiin milloin radionauhurilla, milloin kasettidekillä käyttäen ”mikserinä” stereoiden karaokemikseriä ja nauhoina mm. vanhoja Commodore 64 -pelikasetteja! Vuoden –94 alkupuolella bändi sai nimen Unblessed. Tässä vaiheessa oli muodostunut jo tavaksi, että miltei jokaiselta treenikerralta nauhalle tarttui muutama biisi/ riffipätkä/ joku huonosti toteutettu coveri. Treenidemonauhoja onkin kertynyt usean tunnin verran, lukumäärältään niitä on säilynyt jälkipolville 9 kpl.
Sen sijaan, että treenidemot olisi nimetty tavalla ”Nauha 1, Nauha 2” jne., päätettiin ne nimetä yksilöllisemmin, kuten niiden sisältämien biisien mukaan. Lisäksi allekirjoittanut purki taiteelista lahjakkuuttaan (?) piirtämällä osaan niistä kannetkin. Knoppitietona mainittakoon, että nauhoilta löytyy yhteenlaskettuna 18 versiota lämmittelygrindgorebiisistä nimeltä ”Hälytys”.Ks. Treenidemot
Vierailevia tähtiä bändiin (epä)siunaantui, kun bändin nimi alkoi kulovalkean tavoin levitä nelituhatpäiseen Simo Cityyn. Soittajia tuli ja meni. Tässäpä luettelo: Petteri Repo (laulu/örinä), Mikko Kauppila (kitara/basso), Petri Anttila (basso), Markus Nivala (kitara), Matti Ylikärppä (rummut), Juha Martimo (rummut), Allan Saario (basso/örinä) ja Matti Heinineva (kitara).
Ylikärpän soittotaito soveltui aikanaan hyvin kuvioihin, mutta armeijan vuoksi treenaaminen jäi vähiin, eikä kiinnostustakaan musiikkityyliin lopulta riittänyt. Anttilan ja Nivalan kera soitettuja Metallica -covereita ei nauhatallenteisiin ole säilynyt, mutta solistiksi liitetyn Petteri Revon avulla saatiin värkättyä mm. huumorisekoiludeathmetaltykitysbiisi ”Suolipalli”. Saman solistin hengentuotteita ovat myös ”Entering the Final Zone” sekä grungehtava suomenkielinen ”Viha”. Näissä kitaristina toimi Kauppila.
Matti Heininevan vierailu käsittää vain yhden biisin, joka on tyylistä poiketen country-klassikko ”Candyman”.
Kahjoimman vierailevan tähden tittelin ottaa nimiinsä ehdottomasti kuivaniemeläinen Allan Saario, jonka oli määrä tulla kokeilemaan bassonsoittoa. Jo ensimmäinen koe-esiintyminen ja omien deathmetal-sanoitusten live-performanssi olisi saanut monilta polvet tutisemaan. Siinä sylki lensi ja tukka pöllysi, kun mies raivoisasti Chris Barnesia imitoiden tulkitsi sairaalloisia tappomeininki-lyriikoitaan. Taulapää ei ottanut uskoakseen, ettei Unblessed tarvitse laulajaa. Bassonsoittoakin rytmitajuton Allan kyllä kokeili, kehnoin tuloksin. Asennetta miehellä olisi kyllä riittänyt varsin visuaaliseen lavasouviin, mutta omaa mielenterveyttämme varjellaksemme päätimme jättää mokoman sekopään pois kuvioista. Jatkossa hän kuitenkin tuki bändiä toimimalla juoppokuskina.
Tässä vaiheessa (vuoden 1996 taitteessa) mukaan kuvioihin astui Janne Kauppi. Kahjon Saarion suosituksesta koesoittoon kutsuttu kitaristi vakuutti soittotaitoaan omilla heavy-metal -riffeillään.
Thrash-metalli tuntui kuitenkin sillä hetkellä ”kovimmalta jutulta”, joten se muodostui bändin uudeksi tyyliksi.
Ajan hengen mukaisesti black metal -vivahteitakin sotkettiin joukkoon, mutta se ei miellyttänyt Simoniemestä riveihin astunutta basistia Mikko Kauppilaa. Tämän elinkaari bändissä jäi yhden demoäänityksen mittaiseksi kiinnostuksen suuntauduttua muualle.
Kaupista tuli pian vakiojäsen thrash-metal -biisien yhteisen kehittelyn myötä, Knihtilän jäädessä metallicamaisine riffeineen hiukan taka-alalle. Vaikutteita alettiin imeä niin Sentencedin cross-overmetallista kuin yhä kaupallisemmaksi käyneestä blackmetallistakin. Tuloksena tähän oli ensimmäistä kertaa 4-raitanauhurilla äänitetty 6 biisiä sisältävä ”In Medias Res” -demokasetti (1996).
Biisit: Obligation, Deathly Grant, Hypnophobiac, Rejection of god, Brainwashed Brainwashers, Call from Beyond. Kokoonpano: Kylätie – rummut/kitara/örinä, Kauppila - basso sekä Kauppi - kitara. Knoppitietoa: Demon nimi tulee latinasta ja tarkoittaa ”suoraan asiaan”.
Demon valmistuttua koitti allekirjoittaneen aika astua isänmaan palvelukseen. Täksi ajaksi bänditoiminta pysähtyi tykkänään. Armeijan loputtuakaan soittoinnostus ei ollut suurimmillaan. Vasta kun miehistö siirtyi Ouluun - itselläni ja Akilla opiskelun, Jannella työn merkeissä - ruvettiin muistelemaan vanhoja thrashmetalkuvioita. Vuosiluku oli tällöin 1997.
Treenikämppänä toimi vastedes PAO:n juhlasali, jossa järjestettiin lukuisten, lehti-ilmoitusten perusteella valittujen, rumpalien koesoitot. Kolmen nimeltä mainitsemattoman toivottoman rumpalikokelaan jälkeen toivomme alkoi jo hiipua, koska silloiseen soittokokemukseemme suhteutettuna ”tavallisten” rumpalien rytmitys ei miellyttänyt vaativia Unblessediläisiä; tuplabassarit tuli hallita vähintäänkin kohtalaisesti. Tuntui kummalliselta, ettei Suomen metallikaupungiksi ylistetystä Oulusta löytynyt rumpalia.
Neljännen paukuttajan kera soitto sujui jo kohtalaisesti, mutta tämän liiallinen kiinnostus sukkahousumetalliin vei voiton, ja olimme jälleen vailla rytmittäjää.
Musiikki oli tällöin jo pikkuhiljaa alkanut löytää omaa muotoaan; oltiin sitä mieltä, että ei ollut enää järkevää vääntää hampaat irvessä aikansa elänyttä thrash-metallia. Uuden cross-over -tyylisuunnan biisit, rokkaava ”The 2nd Big Bang” ja melodisen rankka ”The Pleasure´s All Mine” jotka päätettiin sisällyttää tulevalle demolle, sovitettiin tuolloin lopulliseen muotoonsa. Myöhemmin samana vuonna valmistuivat ”Call from Beyond” ja ”Megalomaniac” ja niiden ohella koko liuta käyttökelpoisia ”oman tyylin” riffejä.
Kesän 1998 painottuessa allekirjoittaneen autoiluharrastukseen kehitystä bändirintamalla ei tapahtunut, talvellakin soiteltiin lähinnä harrastuksen vuoksi rumpalin puutetta harmitellen. Soittotilana palveli tällöin koulun pommisuoja.
Biisejä oli tähän mennessä kertynyt jo niin iso liuta, että biiseistä pystyi erottelemaan suurempia tyylillisiä kokonaisuuksia. Oma joukkonsa olivat vanhat thrashmetalbiisit, joista parhaat oli koottu ”In Medias Res” -demolle. Uudemmat, sivuprojektiksi tarkoitetut Deicide -tyyliset deathmetallit olivat yhä sekaisin treenidemoilla black-, heavy- ja rockmetallien sekä lukuisten erityylisten projektibiisien kera. Tämänhetkisellä päivityksellä kaikki tyylit yhteenlaskettuna biisejä on 114 kpl. Ks. biisilista
Keväällä 1999 edistystä alkoi vihdoin tapahtua. Edellisenkin vuoden SAKU:n kulttuurikilpailuista tuttu kolmikko - Juuso Juntunen: laulu/kitara, Juho Nättinen: basso, Vesa Helama: soolokitara - oli samaa mieltä siitä, että kevään –99 kulttuurikilpailuissa soitettaisiin Unblessedin kappaleita. Tunnelma oli juhlava, kun sijoitus oli toinen; mukana kilpailussa oli sentään 16 bändiä. Tästä innostuneena Juntunen liittyi bändiin vakiojäseneksi basistilaulajan ominaisuudessa. Helamaa ei aikaisempien kokemustensa perusteella rock´n´roll -elämä kiinnostanut, kun tätä kosiskeltiin soolokitaran varteen. Myöskään Knihtilälle ei sooloilu tuntunut maistuvan, tämä kun väitti, että tiluttelutaito oli puutteellinen.
Siviilikokoonpano tässä vaiheessa oli siis Juntunen - laulu/basso, Kauppi -kitara ja Kylätie - rummut. Täydellisestä keikkaryhmityksestä puuttui enää asiansa osaava soolokitaristi, jollaista päätimme alkaa leipoa Juuson suosittelemasta Ville Hakalasta. Treenaus pommisuojassa jatkui nyt neljän hengen voimin. Kesäkuussa koitti historiallinen ensimmäinen studioäänitys, jonka toteutus oli vähällä viivästyä menomatkalla puhjenneen autonrenkaan vuoksi. Sessio suoritettiin Bank Rock Recordsin studiossa Raahessa; äänittäjä/miksaaja Juho Matinheikin ”ansiosta” demo jäi monilta osin puutteelliseksi, eikä vähiten soundien osalta. Osansa epäonnistuneessa äänitteessä oli kyllä itse soittajillakin, kalja kun maistui studiossa hiukan liiankin kanssa. Itse alkuasetelmakaan demontekoretkelle lähdettäessä ei ollut otollisimmasta päästä; kunnollisen demonstraation teko ei yleensä yhdessä päivässä ota onnistuakseen, vaikka niin haluttiin ajatella. Reilut 800 markkaa maksaneesta reissusta jäi niin sanotusti paskan maku suuhun. Edellisen demon valmistuksesta oli päässyt vierähtämään jo kolme vuotta. ”In medias res” -titteli kuulosti silti varsin ajattomalta, joten uutta demo-CD:tä päätettiin kutsua samalla nimellä. Lättyä lähetettiin jopa levy-yhtiöihin, sen ala-arvoisuudesta huolimatta.
Kauan ei miesten sitten tarvinnut peukaloitaan pyöritellä, kun keikkaruljanssi pyörähti käyntiin. Oulun lähiseutua päästiin kiertämään Erkki Mikkelän luotsaaman Rockpiste -ohjelmatoimiston avulla, joka kelpuutti Unblessedin mukaan democeedeen perusteella. Unblessedin historiallinen neitsytesiintyminen tapahtui Limingassa rekka-auton peräkärryn toimiessa lavana. Esitys meni päin p-tä, kuten arvata saattoi. Kitarat viritettiin juuri edellisenä päivänä kokeeksi matalaan H-vireeseen siinä toivossa, että se kuulostaisi hevimmältä. Mahtoi yleisöä raivostuttaa moinen meteli, kun eivät edes tutut vaivautuneet esitystämme kehumaan. Eikä siinä vielä kaikki; tulipa reissulta hommattua sakotkin oluen nauttimisesta alkoholioikeudettomalla huvialueella. Vitutti.
Tästä sisuuntuneena seuraavana vuoroon tullut Rantsilan Hyttikosken keikka saatiin vedettyä läpi kohtuullisesti vahvasta humalatilasta huolimatta. Pääsipä siinä rokkitähden tunnelmaankin, kun nimikirjoitusta tultiin keikan päätyttyä pyytämään.”Kiertue” jatkui Pudasjärvelle, jossa vitutus oli uudelleen päästä valloilleen, kun keikan alkamista jouduttiin odottelemaan yli puolenyön. Huonosti yleisöä kerännyt konsertointi johti motivaatio-ongelmiin Mikkelän leivissä. Lohtua toi kuitenkin Mikkelän oman Cobra-orkesterin esitys, katsojia kun ei ollut paikalla lainkaan. Hah hah. Tähän loppuikin sen kesän keikkatarjonta Mikkelän osalta. Rahakeikat kiinnostivat, vaikka mahdollisuudet sellaisiin tuntemattoman bändin ominaisuudessa olivat nihkeät.
Seuraava haaste oli itse Oulun valloitus. Trendibläkkibändi Dorothan poijaat olivat keksineet järjestää keikan Oulunsuun pirtille ja mahduttaneet mukaan muitakin metalliorkestereita. Sinne kävi siis Unbbareidenkin tie. Esiintyjien määrästä johtuen yleisöäkin oli jo kohtuullisesti. Mukana olivat Siunaamattomien ja Dorothan lisäksi Eternal Tears of Sorrow, Anthorn ja Grimdar. Kirjoittajan rumpalintaidot nousivat tällä keikalla arvoon arvaamattomaan soitettuamme coverina Impaled Nazarenen ”Vitutuksen multihuipennuksen” sellaisella temmolla, että heikompia hirvitti.
Oulun valloitusyritys sai kuitenkin nolon lopun osallistuttuamme rockin SM-kisaan. Raksilan hienolla klubilla, tähtäimessä 2000 mk:n pääpotti, miehet intoutuivat liialliseen kaljanjuontiin. Tämä johti Juuson lauluäänen totaaliseen epävireyteen ja bassonsoiton epätasaisuuteen, Villen kitarasoolojen sekavuuteen ja Jannen kämmäilyihin komppauksissa. Itselläni rumpukapula otti kesken soiton ilmalentoa ja tuplapoljennot menivät päin vittua. Ei siinä ollut vitutuksella rajaa kun yökolmelta saimme kuulla tuomareiden arvostelut. Omaa tyhmyyttämme. Yhteensoittoa silti jostain kumman syystä kehuttiin jopa kohtalaiseksi. Mutta oliko Unblessed nyt ikuisesti karkoitettu maailmankartalta?
Ei ollut. Oli vain aika sekoittaa pakkaa; ensinnäkin siltä osin, että laulajan tuli vaihtua. Järkevimmältä vaihtoehdolta tuntui se, että alkaisin itse kitaristi-solistiksi jättäen bassottelun Juusolle. Näin ollen Hakala jouduttiin heivaamaan ulos bändistä. Ongelmana oli jälleen kerran rumpalin etsintä.
Onnekkaana sattumana kilpailutohinan seurauksena Juuso oli löytänyt itselleen uuden bändin. In Flames-tyylinen poppoo kuulemma sisälsi soittotaidoltaan varsin mukiinmenevän paukuttajan, Timo Anttosen. Kun kiinnostus Unblessediin heräsi myös tämän osalta kerrottuamme vapaasta rumpalin paikasta, päätettiin järjestää koesoitto. Esiintyminen oli vakuuttava; etenkin tuplapoljento taittui mieheltä ennenkuulumattomasti. Tämän seurauksena mies päätettiin liittää bändin soittajaluetteloon.
Suht lyhyen treenauksen jälkeen alettiin jo kaavailla uuden demon äänitystä. Sen tuli sisältää keikkalavoilta tutut ”Fucking 2000” ja ”Eye for Eye” sekä uutuutena teknopainotteinen ”Beyond Depression”. Oululaisen Neo Studion kalleuden vuoksi projekti päätettiin toteuttaa torniolaisen Downfall (nykyisin Soulhammer) -kitaristi Toni Buckmanin kotistudiossa. Tämänkin studion hintaa Janne piti silti liian kalliina, joten hän sanoutui irti äänitystapahtumasta. Tämän lisäksi miehen musiikkimaku oli kehittynyt huomattavasti leppoisamman metallin suuntaan, mikä ei juurikaan soveltunut Unblessedin kuvioihin. Suomeksi tämä tarkoitti bändistä eroamista. Äänittämään lähdettiin siis kolmisin; tuloksena teos, joka tottelee uuden Epäpyhimys -logon mukaan nimeä ”The Unsaint”.
Jannen alkaessa viritellä Hakalan kanssa omaa Bleak Crowd-melometalliprojektiaan komppikitaraan tarttui tällä kertaa Juuson kaksoisveli, Dorothassa muinoin huumorimielessä sessiokitaroinut Joonas Juntunen. Biisien sisäänajo uudelle jäsenelle ei tuottanut suuria vaikeuksia, sillä Unblessed-fanina tämä tunsi ennestään useimmat kappaleet ja oli muutenkin nopea omaksumaan kuviot.
”The Unsaintin” soundi ei ollut parhaimmasta päästä ja sitä vaivasivat kiusalliset lastentaudit, jotka johtuivat enimmäkseen rumpujen ja laulun riittämättömästä treenauksesta. Lauluääntä haukuttiin, eikä ihme; en ollut ennen laulanut puhtaalla äänellä juuri lainkaan, eikä vähäisiä treeninauhojen laulunäytteitä olisi suonut lasten korville kuultavaksi. Päätimme kokeilla laulajanvaihtoa. Muuan Juntusten suosittelema Unblessed-fani nimeltä Tuukka kävi kokeilemassa solistinhommia melko onnistunein tuloksin, erilaisista laulumieltymyksistään huolimatta. Pahaksi onneksi kiireinen aikataulu kuitenkin pudotti miehen pois pelistä. Tilannetta pyrittiin muuttamaan jättämällä internettiin laulajanhakuilmoituksia. Yhden nimeltä mainitsemattoman laulajakokelaan jälkeen hankkeesta kuitenkin luovuttiin. Kammoksumme edelleen kokelaan pentagrammit viuhuen suorittamaa örinäesitystä, jota ei oikeastaan olisi koskaan pitänyt tapahtua, koska käskettiin laulaa puhtaalla äänellä. Ilmeisesti mies oli luullut saapuneensa Dimmu Borgirin koelaulutilaisuuteen.
Treenaamista sitten jatkettiin samalla kokoonpanolla PAO:n pommisuojassa soundia parantaen, keikkasettiä hakien ja sopivaa coverbiisiä etsien, jollaiseksi valittiin hieman yllättäen Lasse Mårtensonin instrumentaali ”Myrskyluodon Maija”. Klassikkosävellys tuntui todella rokkaavalta heviversiona. Kun vielä keksimme kombinoida sen ovelasti ”Vitutuksen multihuipennukseen”, oli näyttävä live-coveripläjäys valmis. Keikkailemaan pääsyä jouduttiin kuitenkin odottamaan vielä pitkään, sillä talvisessa Oulussa ei levytyssopimuksettomilla hevibändeillä tunnetusti ole keikkalavoille asiaa. Tällöinen miehistö siis oli Joni - laulu+soolokitara, Juuso - basso, Joonas - komppikitara ja Timo - rummut. Tähän mennessä myös Juuso ja Timo olivat liittyneet Bleak Crowdiin, josta kasvoikin yllättävän pian toimiva bändi.
Uuden kokoonpanon testikeikka viivästyi niinkin pitkälle kuin saman vuoden elokuulle. Edellisestä keikasta oli siis päässyt vierähtämään jo pyöreät kymmenen kuukautta. Pitkän treenauksen (ja sopivan olutmäärän) ansiosta keikka kuitenkin toimi soitannollisesti hyvin. Meininki oli loistava, settiä kehuttiin ja hyviä keikkakuvia tuli roppakaupalla.
Tämä oli silti vain alkusoittoa kahdelle tulevalle ongelmalle:
Bändin ongelma nro 1 oli edelleen laulaja, koska äänessäni ei ole tyylin vaatimaa jameshetfieldmäisyyttä. Olin alkuajoista asti tahtonut itse toimia kitaristi-solistina, mutta soittotaitoisten kannuttajien puutteen vuoksi olin joutunut soittamaan rumpuja, eikä hoilaaminen tällöin tullut kysymykseen. Lisäksi kirjoitan kaikki lyriikat ja osaan siten tulkita ne parhaiten. Yleisö, bändikaverit ja monet muut järkevät ihmiset olivat silti lauluääneen vedoten toista mieltä, ja lopuksi myös minä itse, äänen treenauskaan kun ei tuottanut tulosta. Optimaalisesta bändin jäsenten määrästä ( 4 ) päätettiin siis yksimielisesti luopua paremman soundin luomiseksi ja keskittyä etsimään enemmän ”munaa” omaavaa laulajaa.
Ongelma nro 2 taas oli treenikämpän puute, sillä kukaan Siunaamattomista ei enää opiskellut muistorikkaalla PAO:lla eikä bändikellarin käyttö kuulemma ulkopuolisten osalta tullut kysymykseen. ”Kodittomina” jouduimme vaeltelemaan silti vain kesäkuusta elokuuhun, kunnes neuvokas rumpalimme onnistui saamaan vihiä Heinäpäässä sijaitsevista Atrian vanhoista tiloista, jotka voitiin nykyisellään valjastaa vaikka pitkätukkien käyttöön. Kävi ilmi, että kyseisessä paikassa treenasivat jo mm. Bodies ja Mythos (nyk. Synthetic Soul). Ongelma nro 2 selvitettiin näin: otimme yhteyttä Bodiesin kitaristiin, tämä tuli ja esitteli meille tilat, me sanoimme jaa, onhan tämä ihan hyvä, ja vuokrasimme tiloista yhden huoneen.
Paikka ristittiin verisen taustansa mukaan Meathouseksi ja ajettiin sisään sopivalla määrällä alkoholia.Ongelma nro 1 ratkesi myös yllättävän pian. Internettiin jätetyt laulajanhakuilmoitukset tuottivat pari vastausta, joista toinen johti koe-esiintymiseen asti. Tämä laulajakokelas, Tommi Suomala, oli heti valmis todistamaan laulutaitonsa baari WPK:ssa Metusalem -yhtyeensä liveperformanssilla, joka oli osa Nokian järjestämää bändi-iltaa. Tällä kertaa laulaja osasi todellakin hommansa; voisi sanoa, että mies kuulosti lavalla enemmän James Hetfieldiltä kuin James Hetfield itse. Tämä sopi Unblessedin ympyröihin mainiosti.
Ongelmien ratkettua muistettiin, että myös eräs pikkuseikka oli varjostanut hiljaa Unblessediä jo jonkin aikaa, ja se oli bändin nimi. Taannoisen nettisurffailun seurauksena oli nimittäin Amerikasta, tuosta turmeltuneisuuden ja kaksinaismoraalin pesästä, löytynyt nimeämme kantava kusipääjoukkio. Koska näillä ”äidinnussijoilla” näytti jo olevan levytyssopimus - erittäin huonoista deathmetalbiiseistä ja silmiinpistävän rumista naamoista huolimatta - päätimme tehdä asialle jotakin. Yksi vaihtoehto olisi ollut ilmoittaa noille apinoille, että Unblessed -nimi on ollut varattu jo vuodesta 1994, mutta nämä aivonluovuttajat olisivat sitä tuskin tajunneet. Mietimme, vaihtaisimmeko nimemme Unsaintiksi vekkulin maskottimme mukaan, mutta tyydyimme liittämään entisen nimen eteen määräisen artikkelin. Aika näyttää, oliko tämä muutos riittävä.
Ties monenteenko kertaan uusittu kokoonpano ei ehtinyt pysyä kasassa kovinkaan kauan: muutamien, lähinnä uuden laulajan sisäänajamiseksi järjestettyjen jamien jälkeen Tommi joutui yllättäen vetäytymään takaisin Metusalem- orkesteriinsa, koska keikkaa pukkasi ja tulevaisuus näytti lupaavalta, kun rockin SM:stäkin kolahti toinen sija. Aika ei ymmärrettävästä syystä riittänyt, sillä opiskelun ohella solistin kuvioihin kuului kolmaskin bändi.
The Unblessedin tulevaisuus ei näyttänyt lainkaan lupaavalta, varsinkin kun oli ehditty jo tuudittautua uuden laulajan tuomaan lähes täydelliseen tilanteeseen. Mieleen tuli jo vaihtaa bändin nimi ”Tuhoon Tuomituksi Yritykseksi”. Tommin häivyttyä tuli tilannetta surkutellen vietettyä jonkin aikaa hiljaiseloa, samalla kun Juuso ja Timo saivat keskittyä Bleak Crowdiinsa. Näihin aikoihin valmistui kaksi uutta biisiä, tuleva varma klassikko ”Suicide Run” ja synkeä, Mayhemiltä vaikutteita saanut ”A Penny for Your Thoughts”.Shown piti kuitenkin jatkua. Niinpä seuraavaksi mikrofonin kurittajaksi päätettiin värvätä mm. Soulhammerista ja Limatorista tuttu Jyrki Hakomäki. Tämän energinen, idearikas ja persoonallinen tyyli miellytti monia ja olimmekin valmiit tinkimään hiukan omasta tyylistämme, joten aloimme äänittää uutta demoa.
Juuri kun demonvalmistusta oltiin saamassa loppusuoralle, Tommi päätti tehdä comebackin. Metusalemin virsi oli kuulemma loppunut lyhyeen biisinikkareiden ideoiden tyrehdyttyä. Jyrki sai luonnollisesti kenkää oltuamme yksimielisiä siitä, että Tommin laulu istui The Unblessedin biiseihin parhaiten. Varhaisemman bändissäoloaikansa tiimoilta osa kappaleista olikin miehelle tuttuja, joten aloitimme toiminnan uudelleen suoraan demon äänityksestä. Jyrkin laulamat raidat poistettiin (niistä pieniä ideoita ammentaen!) ja alettiin treenata kahta uutta, Tommille tuntematonta biisiä ”Suicide Run” ja ”A Penny for Your Thoughts”.”Father, Son and Holy Shit” valmistuikin sen jälkeen lähes ennätysajassa, koska pohjat olivat jo valmiina ja äärimmäisen hyvät uudet biisit oli Tommin helppo sisäistää. Tämä Cakewalk Pro audio 9.0 -ohjelmaa hyödyntävä äänite on ensimmäinen The Unblessedin täysin omavalmisteinen yleisesti levitettävä demo.
Koska osapuilleen demoäänitysten puolessavälissä Joonas joutui lähtemään isänmaatamme palvelemaan, eikä todennäköisesti olisi tänä aikana mukana bändiympyröissä millään muotoa, jätimme nimen suosiolla pois soittajaluettelosta. Nähtäväksi jääkin, päätyykö tämä viisihenkinen ryhmä milloinkaan yhdessä keikkalavoille.
Vanhoja kokoonpanoja
Aiemmat demot
Taidetta
Keikat
Father, son and holy shit -demo MP3-tiedostoina (56 kBit/s, 22,050 Hz, Stereo)
So much for you
Suicide run
God, I hate you
Behind the lies (Black reality)